Ärsyttääkö Suomessa toteutettu politiikka? Sietäisi ärsyttää, minua ainakin ärsyttää.
On kolme asiaa, jotka ärsyttävät minua ylitse kaikkien muiden, ja näiden kolmen asian takia olen Helsingin vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2011. Nimeni on Aki Greus ja olen Muutos 2011 eduskuntavaaliehdokas.
1. Demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien puute. Edustuksellinen demokratia on osoittanut toimivuutensa nostaessaan Suomen viimeisen sadan vuoden aikana yksinkertaisesta maatalousyhteiskunnasta yhdeksi maailman johtavista teollisuusmaista. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana tapahtunut muutos on kuitenkin osoittanut järjestelmän heikkouden. Kansalaiset haluavat enemmän vaikutusmahdollisuuksia, demokratia on aika päivittää. Kansalaisaloite, sitovat kansanäänestykset ja suorat koko maan kattavat eduskuntavaalit ovat tarpeellinen päivitys, jotta demokratia pysyy terveenä. Muuten valta valuu pois kansalta ja demokratia menetetään.
2. Suomen ja Euroopan kulttuurien systemaattinen hävitys. Multikulttuurisuus, sellaisena kun sitä tällä hetkellä ajetaan, johtaa Euroopan kansojen asteittaiseen tuhoutumiseen. Laaja maahanmuutto korkean syntyvyyden mieskeskeisistä maista matalan syntyvyyden tasa-arvoon pyrkivään Eurooppaan, aiheuttaa pahimmillaan sisällissodan. Afrikan ja Lähi-idän maat, ja erityisesti muslimimaat ovat itse luoneet sosiaaliset ongelmansa ja väestöräjähdyksensä seuraamalla korkean syntyvyyden kulttuuria, nyt tämä aiheutettu ongelma pyrkii purkautumaan kaikkiin naapurialueisiin, ensimmäisenä Eurooppaan. Euroopalla ei ole mitään eettistä tai moraalista velvollisuutta yrittää korjata koko muun maailman ongelmia. Ei ole olemassa mitään valkoisen ihmisen taakkaa, johon vedoten voidaan vuosikymmenestä toiseen vaatia korvauksia sukupolvia sitten tapahtuneesta vääryydestä. Jos sellaiset maat kuten Japani, E-Korea tai Vietnam, jotka ovat joutuneet kohtaamaan läntisen sotilaallisen kapasiteetin kokonaisuudessaan, kykenevät nostamaan itsensä jaloilleen muutamassa vuosikymmenessä, miksi ei Afrikan maat edes puolessa vuosisadassa? Afrikan ja muslimimaiden suurin ongelma, hallitsematon väestöräjähdys, ei helpotu, vaikka näistä maista otettaisiin vastaan miljoonia maahanmuuttajia, väestö kasvaa silti. Ilman, että alueen kulttuuri, politiikka ja ajatusmaailma muuttuvat, ei avun antamisesta ole mitään hyötyä. Eurooppa tuhoaa muslimi maahanmuutolla vain ja ainoastaan itsensä. Myönnyttelypolitiikka ei koskaan toimi etnisen tai poliittisen ryhmän kanssa, joka kuvittelee olevansa parempia kuin muut. Se ei toiminut Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton kanssa ja se ei tule toimimaan myöskään islamin kanssa.
3. Työvoimapulalla pelottelu, kun samanaikaisesti on yli puolimiljoonaa työtöntä. Suomessa ei ole työvoimapulaa, Suomessa on halpatyövoiman pula. Suomalaiset ovat aina tehneet ja tekevät jatkossakin lähes mitä tahansa työtä, jos palkka siitä on sopiva. Nykyinen toimeentulojärjestelmä kuitenkin romuttaa työn hyödyllisyyden luoden satoja tuhansia ihmisiä, jotka itse asiassa köyhtyvät ja laskevat elintasoaan, jos he tekevät töitä, tämä ei ole kenenkään edun mukaista. Yksinasuva toimeentulotuella elävä varaton ihminen saa noin 1000 euroa tukea/kk. Matalapalkkainen työtätekevä yksin asuva ihminen pääsee juuri ja juuri tämän yläpuolelle, samanaikaisesti kuitenkin työssäkäyvä ihminen on kokoajan vaarassa menettää työpaikkansa talouden muuttuessa. Toimeentulotuella elävä ihminen saa rahansa, jos kerran on tuen kulmaan päässyt kiinni. Tämä on epäoikeudenmukaista ja järkyttävää myrkkyä taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille. Ainoa ratkaisu, joka todella poistaisi tämän kuopan, on kansalaispalkka. Nykyinen sosiaalitukijärjestelmä maksaa Suomelle noin 48 miljardia euroa joka vuosi. Tämä summa, jos pois lasketaan valtion palkalliset, pysyvästi ulkomailla asuvat, sekä armeijassa ja vankilassa olevat kansalaiset riittäisi maksamaan noin 700 euron kansalaispalkan jokaiselle kansalaiselle, ja silti olisi mahdollista säästää 5-15 miljardia euroa vuodessa. Jos jokainen kansalainen saisi kerran kuukaudessa 700 euroa sosiaalitukea, voisi keskiverto kansalainen tehdä töitä vaikkapa 3-4n euron tuntipalkalla ja silti käteen jäävä osuus olisi huomattavasti suurempi kuin monella on tällä hetkellä. Työnantajan palkkakulut matala ja keskipalkkaisilla aloilla vähenisivät huomattavasti, luoden vetoa aloille, joihin on nyt vaikea saada suomalaisia. Työllisyys paranisi ja talous elpyisi ja ulkomaista teollisuutta siirtyisi Suomeen matalien palkkakulujen takia.
No comments:
Post a Comment